Mitä yhteistä on Vantaan Korsolla, paitapainolla, peliasuilla, mainostekstiileillä ja Matelaiturilla? No yerba mate tietenkin. Japa japa jaa!
Taas on uuden yhteistyökumppanijulkistuksen aika. Vantaalaisesta Paitakioskista saa nykyään Matelaiturin tuotteita: yerba matea, matekuppeja ja bombilla-pillejä! Mikäs sen hienompaa. #mateinfinland-henki leviää jatkuvasti laajemmalle Suomeen, tämä on siitä oikein hyvä osoitus. Yhdessä teemme yerba matesta tutun Suomesssakin.
Päästetäänpä Toni Harsia Paitakioskista ääneen.
"Olen ollut
aina urheilun suurkuluttaja ja varsinkin futis on ollut lähellä sydäntä. Ja näillä huippufutareilla olen nähnyt Mate kuppeja käsissä ja näkyy niitä nykyään Helsingissä kaduillakin. Jos ihan totta puhun niin päätin hankkia
Matea, kun katsoin Netflixistä dokkaria mikä kertoi argentiinalaisesta jalkapalloseurasta, BOCA
Juniorsista.
Matelaiturin sivuilta löytyi hyvin tietoa ja innostuin. Pitkät duunipäivät, stressi, huono safka ja liika kahvi on tuonnut ongelmia, joten kahvin litkimistä on ollut pakko vähentää. Pidän Maten mausta ja se toimii täydellisesti korvaamaan kahvin juontia. Iltapäivämate toimii hienosti ja antaa kyllä virtaa.
Mistä ihmeestä keksitte ottaa yerba matea myyntiin teille Paitakioskiin?
"Maten ottaminen myyntiin oli hetken mielijohde. Selailin jälleen Matelaiturin sivuja ja päätin ottaa yhteyttä. Homma toimii ja tavarat tuli luotettavasti ja nopeasti. Jotenkin koen että seuravaatemyynnin ohella tää vois toimia.
Kerro Paitakioskista?
"Aluksi tämä oli autourheilua, teippauksia ja muita mainospalveluja. Myöhemmin pääpaino on ollut pelipaidoissa ja seuravaatteissa. Seurojen brandäys kiinnostaa tulevaisuudessa. Oman alueen seuran tulisi näkyä katukuvassa. Kaulaliinoja, pipoja, lippiksiä, kulttuuria lajista ja tasosta riippumatta. Se kiinnostaa isosti.
Jo 15 vuotta mainosalalla päätyön
ohessa haaveilen uskaltavani jäädä kokonaan tälle alalle. Iso perhe ja
pieniä lapsia niin toistaiseksi uskallus ei ole riittänyt. Käymme frendien kanssa 3
kertaa vuodessa Saksassa tsiigaamassa futista. Sieltä oon löytäny uusia
juttuja seuravaatepuolelle ja saanut kontakteja.
Pääkohde on aina Hampuri ja St.Paulin pelit. #FCSPHEL Siitä pääsee näppärästi junilla eri puolelle ja pitkään viikonloppuun saa hyvin mahdutettua pari peliä. Keväällä tulossa seuraava reissu joten futiskultturin ja uusien tuulien lisäksi täytyy tarkkailla miten paljon Matea saa Euroopassa. Uskon että St.Paulissa on varmasti tarjolla. Mate tulee viiveellä yleistymään myös meillä Suomessa."
Näin mekin uskomme.
Syksyn saapuessa moni kaipaa pientä lisäboostia arkeen. Valo ja lämpö hiipivät päivä päivältä sivummalle. Mikä olisikaan parempi tapa tuoda aurinkoa ja energiaa pimeneviin päiviin kuin siemailla virkistävää ja voimallista yerba matea? Tämä Etelä-Amerikan superjuoma on täydellinen kumppani, sillä se tarjoaa luonnollista energiaa, monipuolisia terveyshyötyjä ja pitkäkestoista buustia jokaiseen päivääsi. Lue lisää...
Uusi viikko alkaa taas. Maanantai tuo usein mukanaan tunteen arjen raskaudesta ja kiireestä. Kuitenkin, jos tarkastelemme maanantaita uudessa valossa, siitä voi tulla viikon paras päivä. Sen pitäisi olla sitä. Tämä vaatii asennemuutosta, jossa keskitymme hyvinvointiin, arjen toimivuuteen ja pieniin rutiineihin, jotka tekevät elämästä sujuvampaa ja nautinnollisempaa. Lue lisää...
Iloisia uutisia. Matelaituri tuo markkinoille kaksi hyvää yhdessä pullossa, nimittäin Yerba Maten ja Kombuchan, luomua tietty! Sekä maten että kombuchan hyvinvointia edistävät vaikutukset ovat kiistattomat, mutta nyt löydät ne samasta pullosta. Lue lisää...
Monia tarjoamiamme Yerba-brändejä myydään kahdella jälkiliitteellä. Tradicional ja Especial viuhuvat nimien perässä, mutta mitä ne lopulta tarkoittavat? Especial -yerba mate on hieman tyyriimpi, mutta mistä se johtuu? Lue blogi, niin tiedät. Lue lisää...
Yerba maten suosio on kasvanut nyt siihen pisteeseen, että on tullut aika tuoteuutuudelle. Tuttu suosikkimme, maustamaton ja luomu Ankkuri-matemme löytyy nyt perinteisessä yerba-pussin koossa. Ankkuri 500 g luomu on nyt täällä! Lue lisää...
Laiturilla-juttusarjassamme esittelemme asiakkaitamme, jotka ovat löytäneet yerba maten ja matejuoman voiman. Tällä kertaa vuorossa on yrittäjä ja muusikko Juha Torvinen. Juha on osakkaana Eppu Normaali Oy:ssä, jonka tytäryhtiö Oy Aku's Factory ltd tarjoaa av-palveluita tapahtumille ja tv-tuotannoille. Juha toimii myös kitaristina Eppu Normaali -yhtyeessä. Lue lisää...
Tällä kertaa Laiturilla-juttusarjassa esitellään todellinen pysähtymisen ja itsensä kuuntelemisen asiantuntija, Teemu Syrjälä. Lue jutusta, miten Teemu löysi maten elämäänsä ja millaisia hyvinvointivaikutuksia hän on löytänyt matesta. Lue lisää...
Jääkiekkovalmentaja Maso Lehtonen löysi yerba maten elämäänsä pysyvästi vuosi sitten kesällä. Mate korvasi kahvinjuonnin ja energiajuomat ja jäi osaksi jokapäiväistä elämää saman tien. Matejuoman buusti ja hyvinvointia edistävät vaikutukset tekivät kunnianhimoiseen valmentajaan lähtemättömän vaikutuksen. Lue lisää...
Oululainen jalkapalloseura Hercules hakee nousua Ykköseen ja haluaa saada Yerba Matesta kilpailuetua matkalla kohti tavoitteitaan. Matelaituri on innolla mukana yhteistyössä, jossa haastetaan isompia omaperäisellä ja kekseliäällä tavalla. Samalla oululainen matekulttuuri hyppää aivan uudelle tasolle. Lue lisää...
On aika kiittää kulueesta vuodesta 2022. Uusi vuosi näyttää lupaavalta. Yerba maten suosio kasvaa jatkuvasti, ja meillä on taas hieman suurempia suunnitelmia alkavan vuoden varalle. Vuosi 2023 taitaa olla yerba maten vuosi. Lue lisää...
Matelaituri on yksi tämän vuoden Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalin yhteistyökumppaneista. "Suomen suurin ja kaunein elokuvafestivaali" järjestetään syyskuussa jo 35. kerran. Eli se on: Rakkautta & Energiaa! Lue lisää...
Vapaaottelija Asla Järvinen viettää vaihto-opiskelijavuotta Uruguayssa, maassa jossa yerba mate -kulttuuri on maailmanluokkaa. Tässä blogissa Aslan terveiset Uruguaysta ja matekulttuurikerrontaa maailman huipulta. Lue lisää...
Koska yerba mate potkii huomattavasti paremmin kuin kahvi tai energiajuomat, on aika järjestää Enemmän potkua -kilpailu, jossa virallisena kysymystenlaukojana briljeeraa Veikkausliigan kova- ja tarkkapotkuisin pelimies, Petteri Forsell. Lue lisää...
Laiturilla-juttusarjassamme on vuorossa 18-vuotias jalkapalloilija Niklas Pyyhtiä, joka pelaa ammattilaisena Italian Bolognassa. Alkuvuodesta Niklas debytoi tarunhohtoisen kuuluisassa ja kivikovassa pääsarjassa, Serie A:ssa. Niklas on nauttinut Matelaiturin tuotteita jo pidempään, joten halusimme kysyä miksi. Lue lisää...
Vuosi 2021 lähestyy loppuaan. Halusimme ilahduttaa teitä rakkaat yerba maten ystävät vielä yhdellä blogipäivityksellä. Kannattaa lukea tarkasti, sillä riveillä lymyilee rahanarvoisia etuja. Joululahjat kannattaa viimeistään näiden uutisten jälkeen hankkia Matelaiturilta. Mukavia lukuhetkiä! Lue lisää...
Syksyn kunniaksi meillä on pari tarjousta viritettynä. Syksyn kampanjatuotteen lisäksi ajattelimme tarjota oivallisen maistuvan ja piristävän lahjavinkin isäinpäivää ajatellen. Sillä mikä olisi isälle parempaa kuin omaa meditatiivista aikaa ja hyvää oloa. Matelahjan kanssa et voi kuin onnistua! Lue lisää...
Yerba mate on vielä toistaiseksi monelle Suomessa tuntematon. Vaikka suosio kasvaa jatkuvasti, on matejuoma ja sen kaikki erinomaiset ominaisuudet vielä turhan harvan tiedossa. Tartuimme toimeen ja teimme infovideon matesta. Lue lisää...
Asla Järvinen on nuori vapaaottelijalupaus, joka on löytänyt maten elämäänsä. Tavoitteellisen treenaamisessa ja kisaamisessa matesta on hyöytyä monin tavoin. Tässä blogitekstissä Asla kertoo tuntemuksiaan matesta ja tavoitteistaan vapaaottelussa. Lue lisää...
Karita Tykkä suunnitteli Matelaiturille kauniin matekupin. Suomalaista käsityötä olevat kupit ovat jokainen oma uniikki kapppaleensa. Karitan visuaalisen ammattitaidon tuloksena syntyi kuppi, joka on samaan aikaan kaunis, käytännöllinen ja tyylikäs. Lue lisää...
Nyt kannattaa ostaa kerralla hieman enemmän. Verkkokauppa-asiakkaamme saavat nimittäin nyt erilaisia etuja ostoksistaan. Kolmiportainen BONUS-järjestelmämme on ehdolla Pohjois-Euroopan parhaaksi BONUS-järjestelmäksi. Lue lisää...
High Peak Finland Oy ja Matelaituri ovat yhdistäneet voimansa yrityslahjatuotteen muodossa. Nyt yritykset voivat ilahduttaa henkilöstöään, sidosryhmiään ja asiakkaitaan Matelaituri-paketilla. Lue lisää...
Noutaja tulee. Se on nyt varma. Nimittäin verkkokauppatilaukset voi tästä eteenpäin noutaa ilman toimituskuluja Matelaiturilta Lahdesta. Lue lisää...
Matelaiturin kolmas toimintavuosi alkaa olla päätöksessään. Tässä blogikirjoituksessa tsekkaillaan menneen vuoden tapahtumia ja pienesti vilkuillaan myös tulevaa. Yksi asia on varma: yerba mate on tullut Suomeen jäädäkseen. Lue lisää...
Asiakastoiveen seurauksena olemme tuoneet verkkokauppaamme uuden ominaisuuden. Jatkossa voit kirjautuneena sisään arvioida tuotteitamme 1 - 5 tähdellä ja lisäksi sanallisella arvostelulla. Näin voit auttaa muitakin asiakkaitamme sopivien tuotteiden löytämisessä. Lue lisää...
Mikko Järvinen on pitänyt blogissamme päiväkirjaa paitsi yerba mate -aamiaisistaan myös valmistautumisestaan maratonille ja tavoitteestaan juosta alle 2 tunnin ja 40 minuutin tällä kuninkuusmatkalla. Nyt maraton on juostu, ja maaliin Mikko saapui ennätysajallaan. Tämä blogikirjoitus on pitkä kuin maraton, mutta jokaisen merkin arvoinen. Lue lisää...
Viimein kaikki on hyvin! Mikko Järvinen joutui jättämään Vantaan maratonin väliin jalkavamman vuoksi, mutta mikäpä siinä. Huomenna mies starttaa Kaarinassa maratonille. Hienoa! Lue lisää...
Kovasti kehitellään juttuja. Että kaikille olisi omat suosikkinsa Matelaiturin yerba mate -kaupassa. Hyllyissä on jo kaikenlaista, mutta ei vielä tällaista. Matelaiturin KUUSPAKKI on heittämällä tai ilman heittämistä lähivuosien tyylikkäin ja viilein lahjaidea. Lue lisää...
Huonoja uutisia tällä kertaa tähän blogisarjaan. Kovasta treenistä ja yerba matesta huolimatta. Järvisen Mikon jalka ei kestä tulevaa Vantaan maratonia. Lue lisää...
Laiturilla-juttusarjassa esitellään yerba maten ystäviä Suomesta. Tällä kertaa vuorossa on Jonna Foudila. Lue lisää...
Ja matka jatkuu. Juoksu kulkee, yerba maten voimalla. Matelaiturin blogissa pääset seuraamaan Mikko Järvisen valmistautumista Vantaan maratonille. 11 päivää aikaa... Lue lisää...
Valmistautuminen kohti Vantaan maratonia jatkuu yerba maten voimalla. Mikon polvesta löytyi siteen repeämä, mutta onneksemme se ei estä juoksemista. Annetaan Mikon itsensä kertoa, missä mennään. Lue lisää...
Vantaan maraton lähestyy. Mikolla on tällä kertaa "hieman" ikävämpiä uutisia valmistautumista ajatellen. Kovemman treenijakson asemesta loukkaantuminen astui mukaan kuvioihin. Lue lisää...
Ja olisi taas aika tsekkailla missä mennään # MikkoGoesVantaaMaraton -projektin kanssa. Aikaa kisaan (10.10.2020) on vajaat 50 päivää. Joten aikaa on edelleen rutkasti jäljellä ja monta hyvää ja tärkeää viikkoa vielä edessä päin! Lue lisää...
Mikko Järvisen blogi jatkuu. Vantaan maratoniin on nyt 9 viikkoa aikaa. Tällä kertaa Mikko avaa tarkemmin omaa harjoitteluaan, josta voi varmasti moni löytää hyödyllisiä vinkkejä omaan juoksuharjoitteluunsa. Lue lisää...
Laiturilla-juttusarjassakin vieraillut Mikko Järvinen vierailee Matelaiturin blogistina tulevien kuukausien ajan. Lokakuussa odottaa Vantaan maraton, ja tavoite on kova: Mikon on tarkoitus juosta reilut 42 kilometriä alle 2 tuntia ja 40 minuuttia. Lähdehän mukaan hengästyttävän hienolle maratonmatkalle! Lue lisää...
Jarkko Kaija vannoo maten nimiin. Pari vuotta matea juonut Jarkko kertoo juoman pitävän mielen virkeänä ja vatsan hyvässä kunnossa. Aika lailla samoja havaintoja siis kuin hyvin monella muullakin asiakkaallamme. Luehan Jarkon tarina maten maailmasta! Lue lisää...
Maten ilosanoma leviää. Juoman vaikutuksista nauttivat muun muassa monet urheilijat ja kuntoilijat. Salibandyliigan kautta aikojen tehokkain pelaaja Henri Johansson vakuuttui maten voimasta ja halusi mukaan Matelaituri-joukkueeseen. Me toivotamme Henrin ilolla ja innolla mukaan Matelaituri-jengiin! Lue lisää...
Matelaiturin Laiturilla-juttusarjassa esitellään yerba matesta innostuneita ihmisiä. Kari Lehtovaara on juonut matea vuoden päivät ja innostunut sen monipuolisesta makumaailmasta ja hyvistä vaikutuksista. Eläkepäiviään viettelevä Kari juo mate teen yleensä perinteiseen tapaan bombillalla ja matekupilla. Lue lisää...
Matelaituri ja sen tuotekehityssiiven uusin voimannäyttö on inkiväärinmakuinen matejuoma. Se on jo syntyessään monella tapaa markkinoiden kehittynein virkistysjuoma, joka näyttää suuntaa tulevaisuuden virvoitusjuomamarkkinoilla. Lue lisää...
Brasilialainen hienoksi jauhettu yerba mate -puru ja siitä valmistettava chimarrao-mate on stydiä tavaraa. Moni siitä tykkää, enemmän kuin mistään. Saimme yhteistyökumppanilltamme Meta matelta oivan videon, kuinka valmistat täydellisen chimarrao-maten. Lue lisää...
Huhtikuuta jo mennään. Kevät keikkuu ja tulee. On aika kirjoittaa pieni päivitys Matelaiturin maailmasta. Ajat ovat nyt kovat, mutta eteenpäin mennään. Kiinnostus matea kohtaan Suomessa tuntuu kasvavan tasaiseen tahtiin. Lue lisää...
Kari Forsell on juonut matea noin kahden vuoden ajan. Kari kokee, että yerba mate tekee hänelle hyvää monin tavoin. Piristävä vaikutus tuntuu mieleiseltä, ja myös hormonitasapaino ja elimistö on Karin mukaan vahvistunut. Lue lisää...
Yhä useampi suomalainen on vakuuttunut maten voimasta. Kyselyitä alkaa tulla myös yritysvierailuista ja yrityksille suunnatuista tuotepaketeista. Luonnollisesti teimme sellaisen. Toivomme, että suunnittelemamme paketti tuo yerba mate -kulttuurin suomalaisten työpaikkojen taukohuoneisiin. Lue lisää...
Rap-artisti Brädi on juonut vuoden päivät matea. Brädi kokee maten tuoneen elämäänsä virkeyttä ja fokusta. Keikkaelämä ja uusien biisien kirjoittaminen vaativat henkistä ja fyysistä suorituskykyä, jossa matelle oli oma paikkansa. Lue lisää...
Maten valmistaminen voi tuntua äkkiseltään monimutkaiselta tai työläältä. Mutta, eipä se ole! Näillä vinkeillä saat yerba maten valmistamisen vaivattomaksi. Lue lisää...
Matelaituri haluaa toivottaa 102-vuotiaalle Suomelle hyvää itsenäisyyspäivää. Haluamme olla kehittämässä entistä parempaa Suomea, hyvinvoinnin näkökulmasta. Lue lisää...
Huomenna on perjantai. Aivan kuten Matelaiturin muutkin perjantait, huominen on meille vihreä. Me myymme mahdollisimman monelle suomalaiselle matea, mutta haluamme myös ottaa kantaa. Älä osta enempää kuin tarvitset. Lue lisää...
Tämä blogi kertoo otsikkonsa mukaisesti sen, miten Postin lakko näkyy meidän toiminnassamme. Lukemalla blogin sekin selviää. Vinkkinä voi sanoa jo ingressitasolla, että huoli pois, huoli pois. Tilaa matea, me toimitamme. Lue lisää...
Yerba mate kiinnostaa suomalaisia toden teolla. Monelle mate on uusi tuttavuus, ja uuden edessä on mieli usein hieman hämillään. Halusimme auttaa ja rakensimme Matelaiturin starttilaatikon, jonka hankkimalla pääset hyvään alkuun yerba mate -harrastuksessa. Lue lisää...
Suomalaista yerba mate -kulttuuria asiakkaidemme kautta käsittelevän Laiturilla-juttusarjamme seuraavana vieraana on Vaasassa asuva Sebastian Strandvall. Taloustieteitä opiskeleva Strandvall juo matea päivittäin, koska se kuulemma toimii erittäin hyvin. Kahvinjuonti on saanut jäädä vähemmälle. Lue lisää...
Miesten Korisliigaa pelaava Lahti Basketball ja Matelaituri aloittavat yhteistyön. Ensimmäistä vuottaan korkeimmalla sarjatasolla pelaava seura haluaa tarjota pelaajilleen parhaat mahdolliset olosuhteet itsensä kehittämiseen. Yksi pala tätä kokonaisuutta on nyt myös Matelaiturin mate. Lue lisää...
Laiturilla-juttusarjan vieraana on tällä kertaa Marika Luukkonen. Marika on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt nähdä jo paikan jos toisenkin. Muun muassa yerba maten synnyinseudut Etelä-Amerikassa ovat tulleet tutuiksi. Luehan Marikan mielenkiintoinen tarina. Lue lisää...
Laiturilla-juttusarjassamme on tällä kertaa Joel Perovuo. Jalkapalloilijat tuntuvat ottaneen maten Suomessakin omakseen, sillä Joelin tavoin lukuisat jalkapalloilijat juovat matea Suomessa. Heitä on esitelty myös täällä Laiturilla. Leppoisia lukuhetkiä sinulle! Lue lisää...
Emmaliina Tulkki kertoo tällä kertaa blogikirjoituksessaan nuoren urheilijan ja opiskelijan kiireisestä ja välillä stressaavastakin elämästä. Huippu-urheilijaksi pyrkiminen vaatii uhrauksia, mutta tavoitteidensa tavoittelu on usein myös urhausten arvoista. Lue lisää...
Matelaiturin kirjoituskilpailun neljäs palkittu on Juha. Teksti on jälleen kerran hienoa tunnelmointia matesta ja sen merkityksestä kirjoittajan elämän eri vaiheissa. Nautinnollisia lukuhetkiä! Lue lisää...
On Matelaiturin valtakunnallisen kirjoituskilpailun kolmannen palkitun tekstin julkistamisen aika. Saija kuvaa hienosti suhdettaan yerba mateen. Nautinnollisia lukuhetkiä! Lue lisää...
Matelaiturin valtakunnallisen kirjoituskilpailun toinen palkittu teksti tulee tässä. Rakkaus yerba mateen näkyy joka sanassa. Lue lisää...
Matelaiturin valtakunnallisen kirjoituskilpailun ensimmäinen palkittu teksti tulee tässä. Kerrassaan hienoa maalailua Kaivari-teemalla. Lue lisää...
Matelaituri järjesti yerba maten ystäville kesäisen kirjoituskilpailun aiheella: minä & yerba mate. Voittajat ovat nyt selvillä. Lue lisää...
HPK:ssa jääkiekon Suomen mestaruuden voittanut Otto Paajanen vaihtoi energiajuomat yerba mateen – ja on erittäin tyytyväinen muutokseen. Lue lisää...
Yerba mate, Matelaituri ja AC Milan? Kyllä vain. Meillä on ilo ilmoittaa, että Nora Heroum on liittynyt Matelaituri-lähettiläiden iloiseen joukkoon! Lue lisää...
Matelaituri-lähettiläiden määrä sen kuin kasvaa. Uusin tulokas jengiimme on Kuopion Palloseuran Veikkausliigajoukkueen kapteeni Petteri Pennanen. Yerba mate on tullut Petelle osaksi jokapäiväistä arkea. Lue lisää...
Yerba mate on tullut osaksi urheilijaveljesten elämää, ja nyt alkaa aika Matelaituri-jengissä. Laiturin nokasta -blogissamme onkin nyt vuorossa Aspegrenien esittely, joten päästetään herrat itse kertomaan, ketä he oikein ovat. Lue lisää...
Jalkapalloilun naisten MM-kisat loppuivat sunnuntaina USA:n voittoon. Siitä innostuneena Matelaituri-lähettiläs Emmaliina Tulkki kertoo heinäkuun blogissaan jalkapalloilijan tarinassaan tähän asti tapahtuneen. Lue lisää...
Kesällä on hyvä hetki ottaa kynä käteen. Siis siihen toiseen, jossa ei ole matekuppia. Kupillinen matea jos mikä saa ajatuksen lentämään. Tosin nykypäivänä olisi suotavaa jos ajatuksetkin käyttäisivät yhä useammin junaa tai muuta vähäpäästöisempää kulkuvälinettä. Mutta, itse asiaan. Lue lisää...
Yerba matesta valmistettava haudutettava juoma mate tunnetaan ennen kaikkea teen kaltaisena kuumana juomana, mutta sitä voi yhtä hyvin nauttia myös kylmänä. Raikas tereré-mate toimii monella tavalla. Lue lisää...
Täällä kirjoittelee Emmaliina Tulkki, Matelaiturin uusi yhteistyökumppani. Tutustuin mateen muutama kuukausi sitten ja ihastuin siihen heti. Olen todella innoissani yhteistyöstä Matelaiturin kanssa. Täältä mun blogiosiosta tulet löytämään joka kuukausi jotain mun elämän menosta sekä tärkeistä asioista ja tietysti myös Mateen liittyvistä jutuista, joten kannattaa pysyä kuulolla. Lue lisää...
Toukokuussa 2018 avattu Matelaiturin Webstore on ehtinyt vuoden ikään. On aika katsoa ensimmäisen vuoden aikaisiin tapahtumiin. Lue lisää...
Ahkera. Tavoitteellinen. Iloinen. Päättäväinen. Urheilullinen. Hymyilevä. Taitava. Hyvät naiset ja herrat & tytöt ja pojat: ilolla ja ylpeydellä ilmoitamme, että Emmaliina Tulkki on uusi Matelaituri-lähettiläämme! Emmaliina kertoo jatkossa kerran kuussa blogissa kuulumisiaan urheilijatytön arjesta. Lue lisää...
TV-tuotantoyhtiö EndemolShinen Suomen-toimitusjohtaja Unne Sormunen kuuluu yerba maten ystäviin. Mate tuo hyvinvointia Unnen vauhdikkaaseen elämänrytmiin. Lue lisää...
Hyvän olon kauppaketju Ruohonjuuri on ottanut Matelaiturin matet valikoimiinsa. Myös Matelaiturin oman malliston matekupit ja BOOM-bombillat ovat Ruohonjuuren valikoimissa. Lue lisää...
Ankkuri, Kaivari, Sirri, Pirskeri, Vuoksi, Yyteri, Roine, Harmaja, Teno ja Syväri. Matelaiturin matet ovat nyt verkkokaupassamme. Lue lisää...
Matelaiturin toimari Antti Pohja kutsuttiin Onnistunut-podcastin vieraaksi. Ja kun kutsuttiin, niin tietenkin mentiin. Lue lisää...
Aino Pokela tutustui yerba mateen ensimmäistä kertaa vuosia sitten, mutta varsinainen matekipinä iski kahvimitan tultua täyteen. Lue lisää...
Avasimme Facebookissa ryhmän nimeltä Matelaituri-heimo. Siellä kaikki suomalaiset yerba mate -ihmiset voivat jakaa kokemuksiaan aihepiiristä ja oppia toisiltaan. Aika hienoa, vai mitä? Lue lisää...
Norjan Tromssassakin on Matelaituri-heimon jäseniä. Simo ja Onni Valakari ovat jalkapalloammattilaisia Norjan pääsarjassa. He rakastuivat yerba mateen ensi kokeilulla. Lue lisää...
Jalkapallon Pelaajayhdistys (JPY) ja Matelaituri pelaavat jatkossa samassa joukkueessa. Yhteistyön ansiosta kaikki JPY-jäsenet pääsevät nauttimaan yerba mate -superfoodista omin jäseneduin. Lue lisää...
Nyt on Tamperekin siirtynyt yerba mate -aikaan. K-Citymarket Linnainmaa avasi pelin ihan tosissaan ja tilasi hyllyihinsä rutkasti erilaisia yerba mate -makuja ja -merkkejä. Sinne, vain, nääs! Lue lisää...
Matelaituri nappasi Mash-maksutavan käyttöönsä jokin aika sitten. Nyt voit lukea lisää meistä Mashin Uutishuoneessa, kun toimarimme Antti Pohja napattiin haastatteluun. Lue lisää...
Mitä yhteistä on Vantaan Korsolla, paitapainolla, peliasuilla, mainostekstiileillä ja Matelaiturilla? No yerba mate tietenkin. Japa japa jaa! Lue lisää...
Suomalaisten työhyvinvointi saa aivan uuden mahdollisuuden, kun Ruokanet Oy aloittaa Matelaiturin yerba mate -välittäjänä. Ei muuta ku tilaamaan yerba matea taukohuoneisiin Ruokanetin kautta! Lue lisää...
Yerba matea maailman huipulta. Hyvät naiset ja herrat: olemme tehneet siinä mielessä kivan diilin, että tästä etiäppäin Meta maten ja Yuyo:n virallinen Suomen-maahantuoja on Matelaituri Oy. Lue lisää...
Jalkapalloseura HJK:ssa jo toista uraansa tekevä Ville Wallén löysi yerba maten juomakseen viime vuoden puolella. Liiallinen kahvin lipittäminen alkoi ottaa hermoon, ja pian Ville huomasi maten korvanneen kahvin lähes kokonaan. Lue lisää...
Meillä kun on ajatuksissa kehittyä koko ajan, niin kehitettiin nyt sitten verkkokaupan asiakasystävällisyyttä. Käyhän kato. Lue lisää...
Myrskyläläinen Pia Hynninen on valmistanut historian ensimmäiset Matelaiturin oman malliston matekupit. Uniikkia, suomalaista käsityötä. Olemme enemmän kuin ylpeitä. Lue lisää...
Otsikko on kuin Viisikko-sarjan kirjasta, mutta ei. Tällä kertaa kerromme, miksi tomutus on niin tärkeä osa maten valmistusta ja miten se oikein tehdään. Lue lisää...
Matelaituri tarjoaa joulukuun voimallisimman kampanjan ja saat kaikista tuotteistamme kymmenen prosenttia alennusta jouluaattoon asti. Lue lisää...
Mikko Järvinen löysi yerba maten muutama kuukausi sitten tukemaan jo ennestään terveellistä ruokavaliotaan. Maratonin kevyesti alle 3 tuntia juokseva Mikko kokee matesta olevan hyötyä myös treenamiseen. Lue lisää...
Työhyvinvointi ja työkyky ovat rahanarvoisia asioita yrityksille. Talouselämän artikkelin mukaan tekemätön työ maksaa miljardeja Suomessa vuosittain. Yerba mate voi auttaa omalta osaltaan hyvinvoinnin edistämisessä. Lue lisää...
Juhani Merimaa on juonut kahvia ja teetä koko ikänsä. Huonoa kahvia hän ei voi sietää. Nyt Juhani on löytänyt maten, joka sopii erinomaisesti hänen vatsalleen. Lue lisää...
Clarion Hotel Helsinki Airport ja Jätkäsaari viettävät parhaillaan matemarraskuuta. Molemmissa hotelleissa saa maistella aamiaisella Matelaiturin tuotteita - kahvin ja teen rinnalla. Lue lisää...
Jalkapallon potkutekniikkavalmentaja Eeva-Maria Saaren tuttavuus jalkapalloon alkoi jo lapsena ja on jatkunut tähän päivään asti. Yerba mate on hänelle huomattavasti uudempi tuttavuus, mutta se on jäänyt pysyväksi nautinnoksi elämään hyvin nopeasti. Lue lisää...
Isäinpäivä lähestyy. Matelaiturin lahjakortti on paras mahdollinen lahja isälle. Lue lisää...
Bombilla eli matepilli on matenjuonnin tärkein yksittäinen työkalu. Ilman sitä matea ei voi juoda alkuperäisellä tavalla. Bombillan hoito on helppoa, tässä vinkit. Lue lisää...
Ylen sivuilla julkaistiin tänään uutinen yerba matesta. Näitähän viuhuu nykyään harva se viikko, joten lienee todennäköistä että mate kiinnostaa Suomessa entistä enemmän. Lue lisää...
Lahden Sammonkadun vanhan taideinstituutin tiloissa toimiva Painovoima ry on avaamassa matekahvilan Lahteen. Matelaituri on mukana menossa. Lue lisää...
Matelaiturin ostokset voit maksaa nyt kätevästi myös MobilePaylla. Maksa kännykällä ja nauti matea. Aika hyvä diili. Lue lisää...
Matelaiturin toimari Antti Pohja vieraili perjantaiaamuna Ylen aamu-tv:ssä kertomassa, miten yerba maten ilosanoma leviää Suomessa kovaa vauhtia. Matea juodaan koko ajan enemmän Suomessa, kun puskaradio rummuttaa juoman hyviä vaikutuksia. Joku kokeilee, tykkää ja kertoo kavereilleen. Näin se homma laajenee. Lue lisää...
Jalkapalloilija Eero Markkanen tutustui mateen tänä kesänä. ”Aivan loistava, täytyy hommata jo kohta lisää!” oli ensimmäinen kommentti yerba maten maailmasta. Lue lisää...
Toimarimme Antti Pohja on tuoreimman Kahvihuone-podcastin vieraana. Teemu Salosen toimittama Kahvihuone vaihtoi kahvin mateen ja keskusteluahan siitä syntyi, 45 minuutin verran. Lue lisää...
Miikka Seppälä, Särkänniemen toimitusjohtaja, on Matelaiturin tuore vahvistus. Miikka tuo mukanaan pitkän kokemuksen kuluttaja-asiakkuuksista ja -käyttäytymisestä sekä strategista näkemystä suomalaisen yritysmaailman johtotehtävistä. Lue lisää...
Eerikkilä Sport & Outdoor Resort panostaa asiakkaidensa kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, jossa ravinto on oleellinen osa kokonaisuutta. Jatkossa Eerikkilän uusituista kahvila- ja ravintolatiloista saa kahvin tai teen rinnalla myös Matelaiturin toimittamaa luomumatea. Lue lisää...
Kristiina on juonut matea muutaman kuukauden. Vaikka maku tökkii edelleen, hän ei halua lopettaa maten juomista. Tärkeämpää on maten positiiviset vaikutukset oloon ja elämään. Eikä makukaan ole enää yhtä "hirveä" kuin ensimmäisellä maistamiskerralla. Lue lisää...
Toimarimme Antti Pohja kirjoitti taannoin Etelä-Suomen Sanomiin kolumnin, jossa hän hieman provosoiden kyseenalaisti heikkolaatuisen kahvin väkisin lipittämistä. Hyvä kahvi on hyvää, huono kahvi "rekiöljyä", kuten Antti asian muotoili. Lue lisää...
Lahden Karistossa sijaitsevan K-Citymarket Karisman valikoimista saa nykyään Matelaiturin yerba mate -tuotteita. Lue lisää...
Entinen maajoukkuekoripalloilija opiskeli DI:ksi ja kehittää softaa maailman johtaville teleoperaattoreille. Toimistokahvia kului ennen tusina kupillista päivässä, mutta kahvi vaihtui mateen kaksi kuukautta sitten. Ensi kokemus oli tyrmäävän kitkerä, mutta pian maku muuttui herkulliseksi. Lue lisää...
Suomen suurin K-Citymarket Turun Kupittaalla on ottanut tuotteemme laajamittaisesti myyntiin. Kupittaalta saa nyt noin 15:tä eri yerba mate -laatuamme suoraan hyllystä, kauppareissun yhteydessä. Lue lisää...
Suurperheen äiti löysi matesta kaverin arkeensa. Hyvinvointialaa opiskeleva Maiju vaikuttui yerba maten ravintoarvoista. Oma tapa juoda hakee vielä itseään, mutta maten juomisen vaikutuksia on jo näkyvissä. Lue lisää...
Laituri-toimari Antti Pohja vieraili yhdessä tietokirjailija-toimittaja Johanna Pohjolan kanssa Maikkarin Huomenta Suomessa. Juontaja Joanna Kuvaja ihastui mateen ensi imaisulla. Lue lisää...
Matelaituri haluaa toivottaa tämän videon myötä kaikille hyvää juhannusta ☀️ Lue lisää...
Argentiinalaista luomumatea Reilun kaupan periaatteilla valmistava Kraus on valinnut Matelaiturin uusimmaksi maahantuojakseen Euroopassa. Nyt maahantuojia on yhteensä kuusi: Espanjassa, Saksassa, Englannissa, Puolassa, Norjassa ja - Suomessa! Lue lisää...
Pekka Lagerblom on ammattilaisjalkapalloilija ja Personal Trainer, joka tietää, mitä kaikkea terveellinen elämäntapa tarkoittaa levon, treenaamisen ja ravinnon suhteen. Yerba mate on kuulunut Pekan elämään ja hyvinvointiin jo vuosia. Lue lisää...
Mate on peräisin nykyisen Paraguayn alueen guaraní-alkuperäiskansalta. Intiaanit käyttivät pyhää kasvia paitsi ravintona, myös lääkkeenä ja rituaaleissa. Espanjalaiset valloittajat ja etenkin heidän Amerikan mantereella syntyneet jälkeläisensä ihastuivat 1500-luvulla mateen, jota he nimittivät ”Paraguayn yrtiksi”. Lue lisää...
Suomalaiset ovat jo pitkään ymmärtäneet maten päälle. Vaikka maten suosio on kasvanut voimakkaasti 2010-luvulla, kymmenet maanmiehemme hurahtivat juomaan jo sata vuotta sitten Argentiinassa ja Paraguayssa. Lue lisää...
Matea rakastetaan etenkin Argentiinassa, Uruguayssa, Paraguayssa ja Etelä-Brasiliassa. Se on vähän kuin kesämökki tai sauna Suomessa: kiireetön rituaali, levollinen elämäntapa ja tasa-arvon symboli. Kirjailija Olavi Paavolainen kutsui matea 1930-luvulla ”Etelä-Amerikan kansansielun avaimeksi”. Lue lisää...
Mate on terveellisempää ja monin tavoin hyödyllisempää kuin kahvi tai tee. Etelä-Amerikassa yli 100 miljoonaa ihmistä juo matea päivittäin. Keräsimme 10 + hyvää syytä tutustua tähän voimajuomaan. Lue lisää...
Helsingin Sanomien ulkomaantoimitus keräsi maailman eri kolkilta seitsemän asiaa, joista suomalaiset voisivat ottaa vaikutteita. Etelä-Amerikkaa jutussa edustaa: mate. Lue lisää...
Yle teki vappuaattona jutun matesta ja sen suosiosta Suomessa. Yhä useampi suomalainen on löytänyt maten juomakseen, kahvin tai teen rinnalle - tai jopa tilalle. Lue lisää...
Nämä toimitusehdot ovat voimassa 26.5.2018 alkaen.
Matelaituri Oy
Tapanilankatu 8
15900 Lahti
+358 50 558 5955
info@matelaituri.fi
www.matelaituri.fi
2867305-5
Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.
Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.
Maksupalveluina toimivat Klarna Checkout ja Checkout Finland Oy, joiden kautta maksuvaihtoehtoina toimivat lasku, osamaksu, korttimaksu sekä verkkopankkimaksut.
Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Klarna AB:n (Klarna AB, Sveavägen 46, 111 34 Stockholm) tai Checkout Finland Oy:n (Eteläpuisto 2 C, 33200 Tampere) ehdot. Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt Matelaituri yleiset ehdot.
Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.
Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:
Matelaituri Oy
Tapanilankatu 8
15900 Lahti
+358 50 558 5955
info@matelaituri.fi
www.matelaituri.fi
2867305-5
Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.
Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.
Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.
Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.
Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.
Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.
Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.
Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.
Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.
Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.
Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.